Omaatuntoani kolkutteli kuin vanhanaikaisen kirkonkellon pauhu olisi hakannut otsani takana. Olin ollut surkea pitämään yhteyttä etänä. En vain osannut vastata viesteihin luontevasti: kaikki viesteissäni vaikutti aina keksimällä keksityltä, tai liian lyhytsanaiselta, tai jollain tavalla epäaidolta. Pärjäsin paremmin aina, jos juttelimme jostain oikeasta faktuaalisesta asiasta epämääräisten kuulumisten sijaan. Lähiaikoina oli ollut vaikea tietää, kuka urkki kenenkin … Jatka artikkelin 75. Varjot lukemista